tiistai 30. marraskuuta 2010

Goddamn!!!

Allekirjoittanut harmittelee sekä on pahoillaan siitä että ei jaksanut visailla männäviikolla heikon terveydentilan aiheuttaman väsymyksen vuoksi. Visaraportteja lukiessa näyttää nimittäin hyvin vahvasti siltä että täältä olisi saattanut jopa tietoakin löytyä. Mutta onhan plakkarissa tältä kaudelta sentään jo toinenkin osakilpailuvoitto joten it aint't over until the fat lady sings!

torstai 4. marraskuuta 2010

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

28.10.10 ElskuMM strikes back!

Elskujen alkukausi ei todellakaan ole mennyt ns. putkeen. Finaalikierrokselle pääseminenkin on ollut harvinaista herkkua ja allekirjoittanut jätti taanoisella tuomarointivuorollaan vielä oman tiiminsä jumboksi joten ainakaan suosimisesta ei voida syyttää :) Luottavaisina lähdimme kuitenkin illan koitokseen, josko se päivä vihdoin paistaisi Elskujenkin risukasoihin.

Ensimmäinen kierros lähteekin lupaavasti kun Vipinä latoo M.I.A.n oheistietoineen hetkessä paperille. Seuraavan kysymyksen The Donnas löytyy helposti myöskin, AkuAnkassa Duo Pömppönä tunnettu lämppäri PMMP sen sijaan ei. Tämän jälkeen loppukierros onkin melkoista alamäkeä. Ei mitään hajua Silverbullitista, Posiesista tahi Mark Laneganista. Hurjan 5 pisteen saldon turvin joukkiommen on kuitenkin paremmassa puoliskossa, ei tämä helppoa ollut muillekaan.

Toisen kierroksen aihe nostaa heti yourstrulyn otsalle hikikarpalot: vintage punks. Eieiei! Tässä osoitteessa jopa wanaha Motörhead on ollut liian punkkia vaikka hevAri olenkin (onneksi ovat petranneet nykyvuosina). Tunnistamatta jäivät X-ray Spexit (who???), Ebba Grönit, Ypö-Viidet ja Slitsit. Säälipisteitä tarjoilivat kuitenkin I heard it through the grapevine (mekin arvelimme alkuperäiseksi esittäjäksi Marvin Gayea monen muun ohella) ja 22-Pistepirkko 30-vuotisjuhlarundeineen. Kierros tarjoili meille hurjat kaksi pistettä. Onneksi tämäkin kierros oli myös muille hurjan vaikea, joten suureksi yllätykseksemme olimme nippanappa finaalikierroksella mukana. Huraa!

Finaalikierroksella sitten arvuuteltiinkin tunnareita. DJ Whiskers tunnistaa ReadySteadyGo:n tunnarin esittäjän Manfred Mannin hetikohta. Vipinä taas on näemmä seuraillut Buffy the vampire slayeria ja paras ystävänsä Willow rustataan myös paperille hetken pähkäilyn jälkeen. Myös That 70's show'n tunnusbiisi ja sen esittäjä Cheap Trick ovat selvää pässinlihaa. Sitten onkin tulla tenkkapoo: mikä hiton sarja voi olla niin tunnettu että siitä pitäisi tietää 5 hahmoa alkuperäiskielellä? Biisi ei sano yhtään mitään. Pakko olla animaatio. Mutta mikä? Mahdottoman brainstormauksen päätteksi Whiskers tarjoaa Charles M. Schultzin Tenavia (Peanuts). JOO! Pato aukeaa ja hahmojen nimiä vyöryy yourstrulyn kynästä paperille, samoin kuin J. Jokusen pahin vihollinen Leijoja syövä puu (tästä olen ylpeä :) Kaustinen on muuten yksi nerokkaimmista hahmonimikäännöksistä ikinä, eikö totta? Lopuksi M.A.S.H. ja tunnarinsa Suicide is painless kynäillään vastauslappuun, jonka jälkeen jäämme odottamaan lopullisia tuloksia pelonsekaisin tuntein.

Tuomari-Mikon luetellessa tuloksia huomaamme olevamme yllättävän vahvoilla kauden muuhun menestykseen nähden, kunnes vain kaksi nimeä on julkistamatta. And behold, Elizabethien nimi julistetaan ensin mikä tarkoittaa sitä että ensimmäinen kausivoitto on meidän! Vihdoinkin! Huraa! Toivottavasti tämä ei tällä kertaa jää muitten kausien tavoin samalla viimeiseksi. Kiitokset kanssakilpailijoille ja arvon tuomarille :) Ja onneksi se punkkikierros EI ollut finaalikierros... Ensi kertaan!